☀️Tee-se-itse pehmolelu Tasapään junnumartoissa☀️
Torstaina 19.3. kokoontuu Tasapään kylätalolla (Tasapääntie 7 A, 82430 Puhos) ensimmäistä kertaa Junnumartat, missä lapset pääsevät tekemään pehmolelut joko itselle tai lahjaksi. Myös aikuiset martat ovat tervetulleita. Kokoontuminen alkaa klo 17 ja kestää noin klo 19:een. Osallistuvan lapsen mukana pitää olla oma aikuinen mukana.
Junnumartat suunnittelevat, leikkaavat, ompelevat ja viimeistelevät oman pehmolelun aikuisen opastuksella. Suunnittelussa auttaa pari erilaista pehmolelukaavaa, mistä lapsi voi valita haluamansa.
Tarjolla myös iltapalaa.
Junnumartat on Tasapään toimintaryhmän uutta toimintaa, missä sisältö on suunniteltu lapsille. Tavoitteena on järjestää mukavia käsityö-, leivonta- ja askartelukertoja, missä lapset oppivat erilaisia taitoja ja samalla perheet voivat viettää aikaa keskenään mukavan puuhan parissa. Voit tulla tutustumaan toimintaan yhdellä kerralla toimintaryhmään liittymistä ja mikäli innostutte, niin kannattaa liittyä Tasapään toimintaryhmään mukaan.






