tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pieni puutyö -kurssi 6.4. klo 11.00

Kuva: Suuri Käsityö -lehti 3/2013
Kokoonnumme seuraavan kerran lauantaina 6.4. Kousassa Ketolaisen veneveistämöllä (Kousanalavantie 17) puutöiden merkeissä. Teemme viherhyllyn ikkunaan tai liitutaulun. Tai halutessasi voit tehdä myös jonkun itse ideoimasi työn. Jos aiot tehdä viherhyllyn, mittaa kotona jo valmiiksi ikkunan leveys, jotta osaat leikata laudat oikean mittaisiksi. Jos sinulla on hyllyyn jotkut tietyt ruukut, kannattaa  mitata myös ruukun halkaisija. Veistämöltä löytyy kaikki tarvittavat materiaalit ja työvälineet, mutta jos navetan vintiltä sattuu löytymään ihanan vanhentunutta lautaa, kuten kuvassa on käytetty, voit ottaa sitä mukaan. Varaa mukaan kahvi- ja materiaalimaksu.

Ps. Tiesithän, että jäsenten lisäksi kursseille ja kokoontumisiin ovat tervetulleita kaikki muutkin kiinnostuneet, ilman velvollisuutta liittyä jäseneksi :)

Kevätaurinko lämmitti


Tasapääläisten ja varmolaisten jo perinteeksi muodostuneet pilkkikisat kisattiin viime lauantaina Kallioniemessä. Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli paikalle rapiat 30 henkilöä. Jotkut saivat jopa saalista, toiset nykyjä ja osa tyytyi nauttimaan kiireettömästä ja lämpimästä tunnelmasta grillikatoksella makkaraa paistaen ja nuotiokahvia pullan kera nautiskellen. Kuulumisten lisäksi jaettiin mahtavat tuotepalkinnot parhaille kalamiehille- ja naisille sekä pidettiin tietysti perinteiset arpajaiset. Katso lisää kuvia ja tulokset täältä.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Asunto vuokrattavana Kiteellä

Kiteen Marttayhdistys ry:n omistama kaksio Kiteellä Kauppatiellä vapautuu touko-kesäkuussa. Kaksion koko on 57 neliötä ja vuokra on 500 €/kk.
Lisätietoja:
kiteenmarttayhdistys@hotmail.fi
puh. 044 041 3398

20 tuoksuvaa yrttiä ruukussa -kurssi 10.4. klo 17.30

Herb Collage by alice_henneman
Herb Collage, a photo by alice_henneman on Flickr.
Pohjois-Karjalan piiristä tulee Maarit Sallinen-Uusoksa pitämään yrttikurssia Tasapään kylätalolle. Kurssilla tutustutaan yrttien ruukkuviljelyyn ja opetellaan tunnistamaan ja käyttämään eri lajeja. Jokainen saa muutaman kylvämänsä yrtin mukaansa kotiin. Lisäksi valmistamme pientä iltapalaa yrttejä käyttäen ja yrttiteetä. Kurssi kestää 2-3 tuntia. Voit  ottaa mukaan muutaman ruukun, tyhjän maitopurkin tms. istutuksia varten.
Huom. ilmoittautuminen etukäteen joko kommentoimalla tähän, sähköpostilla tai tekstiviestillä. (Mielellään 4.4. mennessä.)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Askarteluilta 25.3. klo 18.00




Tanja Leinonen tulee ensi maanantaina pitämään askarteluiltaa Tasapään kylätalolle. Esittelyssä uusia, mielenkiintoisia askartelutekniikoita ja -materiaaleja. Askarrellaan kortteja ym. ym. Voit varata mukaan pienen materiaalimaksun. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!


Pilkkikisat 23.3. klo 10.00

Tasapään ja Varmon kyläläiset järjestävät yhteisen pilkkikilpailun 23.3. Pilkkimispaikka on Tasapään kylän yhteisen grillikatoksen rannassa Kallioniemen kupeessa. Paikalle on opastus. Pilkkimisaika on klo 10.00-12.00. Parhaat pilkkijät palkitaan. Sään salliessa palkintojenjako rannalla, muutoin kylätalolla. Grillikatoksella loimuaa nuotio: myynnissä on makkaraa, pannukahvia ja pullaa ym. Kyläyhdistys myy arpoja. TERVETULOA MUKAAN KOKO PERHEEN MUKAVAAN ULKOILUPÄIVÄÄN!

Kuva: Raimo Putkosen kotialbumi