Tasapään Marttojen kesäretki suuntautuu sunnuntaina 16.8. Rääkkylään Markku Halosen kukkapelloille, Kukkakuhhaus -tapahtumaan.
Lähdemme matkaan kimppakyydeillä Tasapäästä (/matkan varrelta) klo 10.00. Kukkakuhhauksen jälkeen tutustumme Paksuniemen Juomatehtaan myymälään, jonka jälkeen on vielä ruokailu/kahvimahdollisuus Paksuniemen kesäkeitaassa (omakustanteinen).
Kukkakuhhaus on elokuun puolivälissä järjestettävä viikonlopun kestävä suosittu tapahtuma. Kukkakuhhauksessa pääsee ihailemaan 1 ha kokoista kukkapeltoa, perhosia sekä tunnelmaa. Siellä voi voi kerätä kukkia tai ostaa valmiita kimppuja kuivakukkavarastosta (keräys ja valmiit kimput ovat maksullisia). Lisäksi tapahtumassa kahvitarjoilu käviöille sekä mm. Kallekukon kanatarha ja lapsille poniajelutusta.
Paksuniemen juomatehdas on korkealaatuisia juomia valmistava yritys Rääkkylässä, Pohjois-Karjalassa. Juomatehtaan toiminta alkoi omistajan maatilan mehuaseman yhteydessä tilaviinistatuksella valmistettavien alkoholijuomien valmistuksella. Ensimmäisinä vuosina alkoi myös limonadien valmistaminen. Nykyisin tilaviinistatus on laajentunut myös pienpanimotoiminnaksi ja tuotantoon on nousemassa kaudelle 2015 myös oluet.
Paksuniemen Kesäkeidas on jo sadan vuoden ikään ehtinyt kunnostettu miljöö, jossa sijaitsee ravintolan lisäksi mm. matkailuinfo ja satamapuoti. (www.martat.fi/pohjois-karjala)Ilmoittautumiset retkelle Hannalle tasapaanmartat(AT)gmail.com / puh. 040 505 2257.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti