Hei, meille on tulossa syyskuussa sieniruokakurssi. Nyt kun sieniaika on jo kiivaimmillaan, olisi hyvä kerätä ja säilöä valmiiksi kurssilla tarvittavia lajikkeita. Jos silloin lähellä saakin sieniä tuoreena, niin jotkut voisivat lähteä porukalla kurssipäivänä tai edellisenä päivänä sieneen ja käyttäisimme mahdollisimman paljon tuoreita sieniä. Pakastetut jäisi sitten omaan käyttöön kerääjälle.
Tässäpä kerättäviä sieniä ja soveltaa voidaan sienilajeja vaihdellen. Tavoitteena on toki saada mahdollisimman monta sienilajia maisteluun. Kurssilaiset saavat kivat materiaalit eli kannattaa tulla jotta pääsee sieniruokien makuun oikein monipuolisesti.
Menussa alla suluissa on tarvittavat sienet. Nyt voisi varalta keräillä nuo. Kypsentää omassa nesteessään ja pakastaa, rouskut keittää ja suolata.
Voitte tuoda kurssille myös näytesieniä lajien opiskelua varten. Silloin sieni kerätään kokonaisena, koko jalka ja kaikki sammalikosta mukaan. Älkää ihan kaikenmoisia kerätkö, vain yleisimmiksi ruokasieniksi tunnettuja ja epäiltyjä ja yleisimpiä myrkkysieniä.
MENU
Juustoinen sieni-nuudelikeitto 2x (noin 1 litra pilkottuja lampaankääpiä)
Juustoiset haperoneliöt (4 dl kypsennettyjä, pilkottuja haperoita) tai/ja
Herkkutattileipä (½ litraa tuoreita pieniä/pienehköjä herkkutatteja viipaleina)
Kesäkurpitsaa & herkkutatteja 1tai2x (1 tai 2 litraa herkkutatteja) paahdetun patongin päällä
Rouskusalaatti savukalalle (2 dl keitettyjä rouskuja tai suolarouskuja, jos ei saa tuoreeltaan keitettyjä)
Italialainen tattisalaatti (½ litraa pilkottuja herkkutatteja)
Punaiset rouskupyörykät (250 g keitettyjä kangasrouskuja)
Kantarellipesto (300 g kantarelleja)
Sienihilloke (½ litraa kantarelleja ja ½ litraa suppilovahveroita tai 1 litra suppilovahveroita)
KURSSILLE ILMOITTAUTUMINEN HANNALLE tasapaanmartat(AT)gmail.com / puh. 040 505 2257
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti